lauantai 20. marraskuuta 2010

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Tänään syntyi kaulureita pari kappaletta, toinen jää omaan käyttöön mutta toinen on tarpeettomana eli myydään pois jos joku tarvii  =) Koko oli sopiva meidän 10kk ikäiselle jonka päänymp. 45cm. Malli/kaavat piirretty itse. Etuosasta tein aika ison että on lämmin. Päällä sampsukan helikopterileijona joustofrotee ja alla raidallinen bambukangas.


maanantai 15. marraskuuta 2010

 Ihanaa muru kittykitty kangasta tuli tänään postissa <3 Siitä tuli heti Millalle pipo, ja taitaa äidillekkin tulla oma pipo tai lapaset tästä kankaasta =) Pipon kaava on itse piirretty.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Hernepussit, olikin suuri hitti meidän Milla 10kk mielestä =)


Ja yksi pikkupussukka lisää =)

torstai 11. marraskuuta 2010

tiistai 9. marraskuuta 2010

 
 Isot siilikosmetiikkapussit koko n. 23x25cm


Nyt on sitten tällainen projekti aloitettu, tarkoitus on tähän blogiin laittaa esille kaikenlaisia ompelutöitä, nyt alussa enimmäkseen meikki/kosmetiikkapusseja, pieniä rahapusseja, tuttinauhoja ja heijastimia on työn alla. Myös lastenvaatteiden ompelu kiinnostaa, mutta aloitetaan nyt näillä pienemmillä tuotteilla ensialkuun =)